Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon.
Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.
S I L L O I N
Pudotin matkalaukkuni ärtyneesti huokaisten uuden huoneeni lattialle ja tuijotin lähes tyhjää huonetta otsa kurtussa. Huone oli pitkulainen, joka oli ovelta katsottuna pitkä muttei kovinkaan leveä. Entinen huoneeni oli ollut sen sijaan avara ja valoisa. Keskellä huonetta oli pino pahvilaatikoita ja huoneen perällä olevan ikkunan edessä oli massiivinen tammisänky. Katto oli vino koska uusi huoneeni sijaitsi aivan katon rajassa ja sen keskellä oli pieni ikkuna josta näki sinisen taivaan. Lattia narahti aavistuksen kun otin askelen ja äkkinäinen ääni sai minut säpsähtämään.
Manhattanilla olin kuullut koko ajan kaupungin pauhun taustalla ja se oli ollut rauhoittavaa. Ja nyt minä on keskellä hiljaisuutta, kymmenen kilometrin päässä North Polen keskustasta, kolmen kilometrin päästä uudesta koulustani ja hel-vetin monien kilometrien päästä entisestä kodistani ja ystävistäni.
Kun vanhempani olivat silmät säihkyen ilmoittaneet muutosta, olin ollut raivoissani. Ehkä tämä juttu oli ollut vanhemmilleni hiton hyvä juttu, mutta minusta se oli kuolemantuomio. Meidän upea kattohuoneistomme oli vaihtunut kaksikerroksiseen maalaistaloon, jonka lattiat nitisivät ja katto natisi. Lisäksi katto varmaan kasvoi jo sammalta, mutta äidin mielestä talo oli ihanan satumainen. Istahdin väristen sänkyni reunalle, vedin syvään henkeä ja annoin ilman valua ulos keuhkoistani hiljalleen. Sitten purskahdin itkuun.
”Luoja, todella maajussimaista”, Sissy henkäisi kun soitin hänelle seuraavana iltana ja kerroin uudesta vankilastani. Sissyn mukaan Alaskassa asui vain inuiitteja ja niillä oli kuulemma karvaa joka puolella, jopa naisilla. En voinut olla nauramatta. Ajatus karvaisten eskimojen koulusta oli yhtä aikaa hauska ja... kammottava.
”Joko olet käynyt katsastamassa uuden koulusi?”
”En todellakaan. Koulun alkamiseen on vielä reilu kuukausi... ehkä vanhempani antavat minun muuttaa takaisin sinne jos esitän oikein masentunutta”, mutisin kaatuessani selälleen sängylleni, joka oli kieltämättä todella pehmeä. ”Mitä Nickille kuuluu? Onko hän kysellyt minusta?” vaihdoin puheenaihetta ja linjoilla oli hetken aikaa hiljaista.
”Ihan hyvin kai. Nähtiin me eilen Tobyn bileissä ja hän oli aika riehakkaalla päällä. Ei hän kertonut minulle mitään olennaista”, Sissy sanoi ja minusta tuntui, että hän jätti jotain kertomatta. Ehkä hän yritti vain saada minut unohtamaan suuren ihastukseni... nyt kun Nick oli ihan liian kaukana minusta. Annoin asian olla, minun täytyisi unohtaa Nick.
Kun olin lopettanut maratonipuhelun Sissyn kanssa, riensin alakertaan, jossa äiti kokkaili jo hyvin innoissaan uutta löytämäänsä lihapadan reseptiä. Äiti tuntui olevan eniten innoissaan uudesta keittiöstä, joka oli puolet isompi kuin edellisen asunnon keittiö, mutta se oli tummempisävyinen ja minusta tuntui, että huoneen seinät kaatuisivat niskaani minä hetkenä hyvänsä. Keittiö sai minut ajattelemaan Weasley-perheen hullunkurista keittiötä. Se ei ollut lähelläkään entisen kodin marmorisia pintoja ja lasia.
”Käyn kävelyllä”, huikkasin.
”Selvä, tule viimeistään tunnin päästä, ruoka on silloin valmis. Äläkä eksy”, äiti hymyili ja varmaan luuli, että olin jo antanut hänelle ja isälle anteeksi. Hymähdin vain vastauksen ja laukkasin eteiseen vetämään uudet tennarit jalkaani.
Eksyminen tosiaan voisi muodostua ongelmaksi jos harhailisi liikaa, koska taloa ympäröi metsä ja sitä jatkui länteen useita kilometrejä. Hetken mielijohteesta valitsin metsään johtavan polun vaikka olisin voinut kävellä turvallisesti autotien reunaakin. Olin aina ollut kiinnostunut metsistä enkä ollut koskaan päässyt kunnolla tutustumaan oikeaan metsään, joka oli täynnä erilaisia puita, sammalta, kiviä ja pieniä puroja.
Linnut visersivät kiihkeästi kun kävelin sammaloituneella polulla, jossa kukaan ei ollut varmasti hetkeen kävellyt. Tutun pakokaasun sijaan nenääni leijaili miellyttävä metsän tuoksu joka tuntui saavan minut hyvälle tuulelle, halusin tai en. Hetken käveltyäni saavuin suuren kaatuneen puunrungon luokse. Kiipesin ketterästi sammaloituneen rungon päälle ja katselin hetken aikaa ympäristöäni. Eteeni aukesi kivikkoinen mäki, jonka keskellä luikerteli soliseva puro. Kivien välistä kasvoi ruohoja ja kummallisia kukkia joiden nimeä en tiennyt. Ne kurkottelivat kohti taivasta ja aurinkoa, jota siivilöityi vain vähän puiden lomasta. Istahdin puun rungolle huokaisten enkä jaksanut välittää housujen likaantumisesta. Metsä oli paikka jossa pystyin vain... olemaan. Jossa minun ei tarvinnut välittää ulkonäöstäni.
Suljin silmäni enkä voinut olla hymyilemättä. Kurkotin kasvojani taivasta kohti ja vain hengitin rauhallisesti sisään ja ulos. Vedin päälläni olevan hupparin pois ja nojauduin taakse puunrungolla pelkkä tuubitoppi ja farkut ylläni. Nautinnollisen hetkeni pysäytti kuitenkin risahdus. Ei mikään linnun aiheuttama oksan katkeaminen vaan risahdus, joka kertoi mahdollisesti toisesta ihmisestä... tai suuresta eläimestä. Räväytin silmäni auki ja käänsin katseeni äänen suuntaan.
Hetkeen en nähnyt enkä kuullut mitään, mutta sitten huomasin liikettä parinkymmen metrin päässä pusikossa. Hahmo oli liian kummallisen muotoinen ihmiseksi ja niskakarvani nousivat pystyyn. En tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä; jähmettyä paikalleen ja esittää huomaamatonta vai juosta kiljuen pakoon? Niimpä minä istuin jännittyneenä puunrungolla ja tuijotin liikkuvaa hahmoa, joka päästeli epämääräisiä huokaisun kaltaisia ääniä. Sydämeni oli lähtenyt villiin laukkaan jo aikoja sitten ja melkein kuulin veren kohinan korvissani.
”Kuka siellä? Tule esiin senkin pervo!” huusin ärtyneenä ja kauhuissani. Hahmo pysähtyi ja hetken aikaa oli aivan hiljaista. Tajusin, että linnutkin olivat hiljentyneet ja se sai minut entistä enemmän kauhistuneeksi.
Samassa alkoi rytistä. Pensaikot suorastaan lakosivat jonkun olion tieltä, joka tuntui pinkovan täyttä vauhtia minua kohti. Jähmetyin järkytyksestä, mutta kun kivikon takaa loikkasi esiin pikimusta koira, aloin kirkua pelkästä säikähdyksestä. Koira ei hiljentänyt vauhtiaan nähdessään minut, se vain tuntui kiihdyttävän vauhtia ja sen kellertävät silmät tuntuivat poraavan minuun reikiä. Kauhistuneena vetäydyin kauemmas, mutta runko loppui kesken ja kimeän kiljaisun saattelemana putosin selkä edellä alas. Löin takaraivoni ilkeästi maahan ja ilmat iskeytyivät puuskana ulos keuhkoistani. Näin tumman varjon vilahtavan silmänurkassani ja epämääräisesti ähkien käännyin vatsalleni.
Koira seisoi muutaman metrin päässä ja tuijotti minua villeillä silmillään. Se näytti siltä, että repisi minut palasiksi minä hetkenä hyvänsä. Huulet kohosivat pois terävien kulmahampaiden tieltä enkä voinut kuin tuijottaa. No niin, vanhempani saisivat opikseen. Ei pitäisi muuttaa mihinkään North Polen peräkylään, siellä voi tulla vesikauhuisen koiran repimäksi. Niinä sekunteina kun tuijotimme koiran kanssa toisiamme, tajusin kaksi asiaa: koira oli hemmetin suuri ja toiseksikin, se ei muuten ollut koira. Se oli susi. Paniikki levisi jäseniini ja aloin täristä holtittomasti. Voi jumalauta, oliko täällä takahikiällä susiakin?!
Susi laski etuvartaloaan, aivan kuin hän olisi aikeissa hyökätä ja minä nielaisin. Susi ei kuitenkaan päässyt puusta pitkälle koska se kääntyi äkisti katsomaan itään ja sen kuono nytkähti pari kertaa. Sitten se kääntyi kannoillaan ja juoksi metsään. Jäin tuijottamaan suden perään tärisevänä ja tajusin, että päänsärky alkoi jytkyttää jossain päin takaraivoani. Mitä hittoa oli juuri tapahtunut? Kertasin tilannetta uudelleen ja uudelleen mielessäni ja aloin olla varma, että olin nukahtanut ja nähnyt unta. Nipistys kuitenkin kertoi muuta.
Kun nousin hitaasti ylös maasta ja puistelin hitaasti vaatteitani, päässäni huippasi kiitettävästi. Olin kai saanut kaupan päälle aivotärähdyksen. Onneksi sentään polku oli entisellä paikallaan joten lähdin hiljaa vaappumaan kotia kohti. Olisin halunnut katsella ympärilleni suden varalta, mutta vaivalloinen olo sai minut vain lähinnä raahautumaan mahdollisimman nopeasti kotiin. Miten ihmeessä minä oikein selittäisin tämänkin vanhemmilleni? Jospa vain sanoisin, että kävin metsässä ja olin kömpelö. Se voisi ehkä olla kaikista kivuttomin selitys kaikelle. Jos kertoisin vanhemmilleni joutuneeni suden hyökkäyksen kohteeksi, jäisin ikuiseen kotiarestiin ja joutuisin kulkemaan vain kodin ja koulun väliä kaiken maailman hyökkäysten varalta.
”Gabe?” huusi äiti keittiöstä kun suljin ulko-oven. Hänen ihana lempinimensä minulle sai minut tuntemaan itseni pojaksi. ”Ruoka on valmista viiden minuutin päästä.”
”Öh, okei. Käyn vain pikaisesti siistiytymässä”, huusin eteisestä ja sujahdin mahdollisimman nopeasti portaikkoon ja hilasin itseni kaiteen avulla ylös. Raahustin samoin tein pieneen kylpyhuoneeseen ja istahdin vessanpöntölle. Luoja, olisin huomenna varmasti täysin mustelmilla. Päätin kuitenkin unohtaa äskeiset tapahtumat, riisuuduin vaatteistani ja marssin lääkekaapille. Nappasin särkylääkkeen ja siirryin sitten suihkuun. Pesin itseni nopeasti, ainakin niin nopeasti kuin sillä ololla pystyi. Kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja nappasin likaiset vaatteet kainaloon. Kun olin pukeutunut, raahustin alakertaan ja heitin likaiset vaatteet matkalla pyykkiin. Kun pääsin vihdoin ja viimein ruokapöytään, vanhempani eivät edes huomanneet mitään ja minä selvisin pälkähästä... ainakin sillä kertaa.
**
”Sudet North Polessa? Vau, aiotko ruveta opiskelemaan susitiedettä?” säpsähdin ajatuksistani ja meinasin pudottaa sylissäni olevan kirjan. Olin istuutunut kirjaston ilmaiskoneelle ja googlettanut hyvin yksinkertaisesti ja ytimekkäästi. En ollut vielä löytänyt mitään kovinkaan merkittävää, mutta oli selvää, että Alaska oli susien valtakuntaa. Siellä sijaitsi niin sanottuja arktisia susia, jotka selvisivät hyvinkin vähällä.
Käännyin katsomaan häiritsijääni ja kohtasin tummanruskeat tuikkivat silmät. Tyttö näytti aikalailla minun ikäiseltäni ja hänellä oli pitkä tumma tukka. Olin varma, että tytössä virtasi latinolaisveri. Hän oli tuhottoman kaunis... jopa ehdottoman heteron, eli minun, mielestäni. Näytin kai todella hölmistyneeltä skannatessani tyttöä hetken aikaa päästä varpaisiin ja unohdin täysin miten puhua.
”Alaskan alueella on pari susilajia. Canis lupus hudsonicus eli Hudsoninlahdensusi, joka on keskikokoinen, vaaleaturkkinen tai valkoinen. Canis lupus occidentalis sen sijaan on Kalliovuortensusi, joka on Pohjois-Amerikan suurin susilaji. Sitten tietenkin Alaskansusi, Canis lupus pambasileus, myös aika suuri susi, pelottavan suuri ettenkö sanoisi. Sitten on tietysti Alaskantundrasusi, Canis lupus tundrarum ja...”
”Okei, sinä... tiedät paljon susista”, sain vihdoin suuni auki. Tyttö nauroi iloisesti.
”Isäni on opiskellut susia niin kauan kuin muistan. Hän on aivan hulluna niihin. North Polessa ei oikeastaan ole susia, ne ovat kaikki kaukana muualla, korvessa. Joskus harvoin tänne saattaa eksyä muutama vaeltaja, mutta se on todella harvinaista. Ai niin, olen muuten Verka”, tyttö sanoi ja näytti edelleen ihan yltiöystävälliseltä.
”Gabriele”, sain kähistyä.
”Hauska tutustua Gabriele! En ole nähnyt sinua täällä aiemmin. Oletko uusi?” Verka kysyi suoraan ja kiertelemättä.
”Joo, me muutettiin tänne ihan äsken”, mutisin.
”Hei kivaa, nähdään sit varmaan koulussa? Kai sä vielä opiskelet?”
”Öhm, joo. Lukiossa”, myönsin.
”Okei, mut nyt mun on mentävä, äiti odottaa. Oli kiva tutustua Gabriele”, Verka sanoi ja viuhtoi sitten menemään kuin tuulispää jättäen minut istumaan tuolilleni äimistyneenä. Käännyin katsomaan koneen näyttöä ja klikkasin nettiselaimen kiinni. Susia liikkui Verkan mukaan harvoin tällä suunnalla, joten minun tuskin tarvitsisi miettiä susiongelmaa enää. Minulla oli ollut vain hiton huono tuuri. Siirsin kirjan takaisin omalle paikalleen ja keräsin tavarani.
Kirjasto oli kävelymatkan päässä keskustasta, joten päätin suunnistaa ikkunaostoksille. Ihmiset olivat liikkeellä ja kaikilla tuntui olevan kiire yllättävän lämpimänä kesäpäivänä. Hetken aikaa katseltuani hienoja vaatteita ikkunoista, toppi liimautui selkääni ja päätin suunnistaa kaupungin laidalla olevaan vanhaan pubiin, jonne alaikäiset pääsivät iltayhdeksään asti. Pubi oli levittänyt kadun varteen tuoleja ja pöytiä, joten voisin ostaa limun ja nauttia hetken olostani kadun varressa. Ei minulla ollut parempaakaan tekemistä. Pubin ulkopuolella seisoskelevat pojat katselivat menoani vaitonaisina, mutta kun astuin pubin ovesta sisään, kuulin takaani pitkän vihellyksen. En voinut olla pyöräyttämättä silmiäni.
Moinen röyhkeys kuitenkin unohtui kun katsoin pubia tarkemmin. Se näytti sisältä katsottuna aivan hirsitalolta, jonka seinillä oli vanhoja tauluja. Katossa roikkuvat lamput toivat paikkaan taianomaisen tunnelman. Pitkällä sivuseinällä oli pieniä looseja ja muun tilan täyttivät pyöreät pöydät ja muutama ruukkukasvi. Paikassa myytiin ilmeisesti myös pientä purtavaa. Annoin katseeni kiertää pubia kunnes katseeni törmäsi tarkkailevaan silmäpariin erään loosin nurkassa. En erottanut silmien väriä enkä melkein koko silmiä koska pojan tummat hiukset olivat valahtaneet osittain silmille. Pitkä ja jäntevä ruumis nojasi rennosti loosin päätyseinään ja toinen hoikka jalka lepäsi penkillä. Pojalla oli jalassaan revityt farkut ja hihaton musta paita, joka paljasti kivasti lihaksikkaat käsivarret ja kummallisen koukeroisen tatuoinnin oikeassa hauiksessa.
Kun kohotin katseeni uudelleen pojan silmiin, hän tapitti minua silmillään kuin saalista etsivä peto ja käänsin vaivaantuneena katseeni tiskille. Poskiani kuumotti ihan liikaa, aivan liian sopimattomasti. Riensin epämääräisin askelin raskaan tiskin luokse ja laskin kyynerpääni sen viileälle pinnalle.
”Mitäs saisi olla?” kysyi pyylevä mies, joka oli melkein kokonaan kalju ja jolla oli siisti tumma t-paita, jossa oli baarin logo. Mies näytti ystävälliseltä ja sai minut hetkeksi unohtamaan läpättävän sydämeni.
”Yksi cokis ja... pienet ranskalaiset valkosipulidipillä”, sanoin heikolla äänellä. Mies otti tilauksen ylös ja laski minulle cokiksen. Hän pyysi minua odottamaan ransiksia, jotka olivat kuulemma valmiita ihan hetkenä minä hyvänsä. Huomasin yhden satsin porisevan rasvakeittimessä ja ne alkoivat ainakin näyttää valmiilta.
”Hei misu”, viereeni nojautui yksi ulkona seisoskelleista pojista. Hän oli vain hiukan minua pidempi, hoikka ja hänellä oli siiliksi ajeltu pää. Olin varma, että jätkä kuului jonkinlaiseen koulun jalkapallojoukkueeseen tai vastaavaan. Hän näytti urheilijalta, mutta hänen vihreiden silmiensä katse etoi minua.
”Hei”, mutisin kylmällä äänellä.
”Mietittiin jätkien kanssa... haluaisitko lähteä rannalle ottaa aurinkoa? Bikinit ja aurinkorasvaa, kai sä tiedät?” jätkä hymyili limaisesti. Hän varmasti olisi ollut ihan suhteellisen komea ilman tuota hiton omahyväistä ilmettä, joka kertoi, että hän sai aina kaiken.
”Ei kiitos”, tokaisin. Jätkä liikahti minua kohti ja sai niskakarvani pystyyn. Hän oli sanomaisillaan jotain, mutta samassa tunsin toisten käsien kietoutuvan lantiolleni. Kauhistuneena käännyin katsomaan olkani yli ja kohtasin loosijätkän merkilliset silmät. Järkytykseltäni en osannut sanoa mitään. Eikä sanonut poikakaan vaan suuteli minua suoraan suulle. Suudelma ei ollut kovinkaan pitkä eikä perusteellinen, mutta maistoin pojan huulilla äsken juodun kahvin. Kun hän vetäytyi kauemmas, minä olin täydellisessä sokissa. Komistus siirtyi katsomaan siilitukkaista jätkää ja silloin minä huomasin hänen silmiensä olevan kauniin pihkan väriset.
”Kuka sinä olet ja miksi yrität lähennellä mun naistani?” komistus kysyi toiselta jätkältä karhella ja jäätävällä äänellään, joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn.... monista lukemattomista syistä. Kaljupään ilme tuntui valahtavan hetkessä. Takanani seisova pihkasilmä oli häntä ainakin kaksi kertaa suurempi. Ilmeisesti itseään täynnä oleva limanuljaska ei tuntenut oloaan hyvin voittoisaksi ja vetäytyi mitään sanomatta paikalta. Tuijotin hetken aikaa jätkän selkää kunnes tajusin, että vieraan pojan kädet olivat edelleen lämpiminä lantiollani. Kiepsahdin pois otteesta ja siirryin turvallisen matkan päähän hyväntuoksuisesta komistuksesta. Naamani oli varmasti täysin paloauton punainen. Poika nojautui rennosti tiskiin, hymyili vinosti ja se sai viimeistään vatsani heittämään kuperkeikkaa.
”Öhm, kiitos”, sain mutistua ja siirryin katsomaan pyylevää baarimikkoa, joka kiikutti juuri minun ranskalaiseni tiskille. Nappasin juomani ja ranskikset ja käännyin kannoillani suunnatakseni aivan perimmäiseen hämärään loosiin. Laskin evääni pöydälle ja samassa äskeinen pihkasilmä istuutui minua vastapäätä, nojautui rennosti tuolin selkänojaa vasten ja risti ruskettuneet kätensä rinnalleen.
”Oliko sinulla vielä jotain? Vai aiotko sinä vuorostasi ahdistella minua?” kohotin kulmaani melko uhmakkaasti. Vanha tuttu Gabriele oli tullut takaisin. Pihkasilmä hymähti pienesti hymyillen, kumartui eteenpäin ja sai minut vetäytymään taaemmas. Pöytä meidän välissämme tuntui aivan liian kapealta. Mitään sanomatta tyyppi nappasi lautaseltani ranskalaisen ja dippasi sen dippikippoon. Sitten hän nosti ranskalaisen ja pisti sen suuhunsa... ja sai sen kaiken näyttämään jotenkin miehisen aistilliselta. Kun hän nuolaisi alahuultaan, vatsani kääntyi villisti ympäri.
”Etkö aio syödä? Vai tuijotatko minua mieluummin?” poika samassa kysyi ja minä havahduin. En ollut ihan varma, oliko kuolavana karannut leualleni asti suupielestäni. Hämmentyneenä käänsin katseeni rankalaisiini ja tuijotin niitä äänettömästi. Pihkasilmä nappasi toisen ranskalaisen, dippasi ja toi sen huulieni eteen. Kun kohotin katseeni pihkasilmiin, tiesin olevani mennyttä. Mitä tahansa nuo silmät pyytäisivätkään, minä seuraisin kuin hyvinkoulutettu koiranpentu. Raotin huuliani ja annoin pojan laittaa ranskalaisen huulilleni. Nappasin sen kieleni avulla suuhuni. Yhtäkkiä minulla ei ollut laisinkaan nälkä, ei ainakaan ruokanälkä.
”Minä olen Nate”, poika sanoi hetken päästä. Hänen katseensa seurasi edelleen huuliani. Tämä oli ehdottomasti kummallisin tilanne johon olin koskaan joutunut.
”Gab...” aloitin.
”...riele”, Nate lopetti ja minä värähdin.
”Mistä sinä sen tiedät?”
”Täällä kaikki saavat nopeaan tietää uusista asukkaista”, Nate kohautti olkiaan ja nappasi itselleen taas ranskalaisen enkä edes enää huomioinut sitä mitenkään erikoisesti. Otin itsekin uuden, dippasin ja tungin sen konemaisesti suuhuni vaikka minua heikotti. Istuimme muutaman minuutin hiljaisuuden vallitessa ja mutustelimme minun ranskalaisiani. Natea ei näyttänyt haittaavan, että hän söi lähes tuntemattoman tytön eväät tämän silmien edessä.
”Missä sinä asut?” töksäytin tyhmänä vaikka eihän asia minulle kuulunut.
”Miksi sinä sen haluat tietää? Aiotko hiippailla yöllä ikkunani alle?” Nate kohotti kulmaansa ja hymyili taas sitä hymyään, joka sai jäseneni veltoksi. Kohotin kuitenkin toista kulmaani tympeästi. ”Missä sinä sitten asut?”
”North Villagessa”, sanoin, koska en halunnut lähteä Naten kummalliseen leikkiin mukaan.
”Oikeastiko?” Nate hämmästyi ja minä nyökkäsin epämääräisesti. ”Haluan siinä tapauksessa näyttää sinulle yhden jutun”, Nate nousi ja pyyhkäisi käsiään housuihinsa. Sitten hän ojensi toisen kätensä minulle. Tuijotin sitä kuin vähä-älyinen kääpiö.
”Minne sinä olet viemässä minua?” kysyin varovasti.
”Paikkaan, joka on upea”, Nate vastasi heti.
”Miksi?”
”Koska haluan. C'mon, tule nyt! En minä aio raahata sinua metsään ja kolkata jonkun kiven juureen”, Nate sanoi ja pyöräytti silmiään, mutta minun hälytyskelloni alkoivat naksutella epämääräisesti. Kaikki äitini neuvot unohtaen ojensin käteni varovasti ja laskin sen Naten käteen. Pojan kämmen oli lämmin ja pehmeä ja hän veti minut kyselemättä takaisin lämpimään ulkoilmaan.
Tunsin itseni helpottuneeksi kun huomasin, että liikuimme kilometri kilometriltä kotiani kohti, joten voisin hädän hetkellä pinkaista kätevästi kotiin. Nate selitti kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hän kertoi veljestä, jonka kanssa hän oli muuttanut North Poleen kuukausi sitten, mutta hän ei kertonut syytä muuttoon tai sitä missä hänen muu perheensä asui. Minä sen sijaan vastailin hyvin niukasti hänen kysymyksiinsä. Olipa hän miten komea ja mukava tahansa, hän oli tuntematon enkä halunnut vuodattaa omaa elämääni hänelle tuosta noin vain.
Sydämeni alkoi tykyttää kun Nate johdatti minut kapealle soratielle, jonka ympärillä metsikkö oli tiheään kasvanutta. Linnut visersivät ja tunsin oloni melkein rennoksi hetken aikaa. Nate johdatti minua tietä pitkin puoli kilometriä ja alkoi sitten laskeutua pientä töyrästä alas, josta kasvoi heinää, puita ja suuria pensaikkoja. Seurasin häntä epäröivänä. Viimeisillä metreillä tottakai kompuroin ja meinasin lennähtää nurin, mutta Naten vahvat käsivarret kietoutuivat vartaloni ympärille ja lähettivät jälleen väreitä ympäri kehoani, aina varpaisiin saakka.
”Voit päästää jo irti. Ei sillä, että minua haittaisi”, Nate sanoi tummenneella äänellään ja hänen silmänsä tuntuivat saavan aivan toisenlaisen sävyn. Tajusin, että seisoimme vastakkain. Naten kädet olivat lantiollani ja minun käteni hänen lihaksikkailla käsivarsillaan. Vetäisin käteni irti aivan kuin hänen ihonsa oli polttanut kämmeniäni. Vetäydyin kauemmas ja käännähdin nolona katsomaan muualle, mutta samassa katseeni osui suureen järveen enkä voinut olla henkäisemättä.
Vesi näytti suorastaan epäluonnollisen siniseltä ja pienet aallot löivät tasaisin väliajoin hiekkaiseen rantaan. Ranta oli upea koska rantaviivaa riitti ainakin sata metriä ja hiekka oli kauniin vaaleanruskean ja valkoisen sävyjä. Rantaa jatkui metsikköä kohti noin kolmekymmentä metriä, josta sitten alkoi tuuhea kasvillisuus ja metsikkö. Silmät pyöreinä kävelin järveä kohti ja kuulin Naten askelet takanani.
”Tulen joskus tänne selvittämään ajatuksiani. Tämä näyttää kuutamossa aika mahtavalta. Kukaan ei melkein ikinä käy täällä koska tämä on niin syrjässä”, Nate sanoi ja minä potkaisin kengät pois jaloistani, astelin matalaan rantaveteen ja irvistin kärsivästi kun kylmä vesi pyyhkäisi jalkojani. Hetken päästä huomasin, että Nate teki samoin ja liittyi seuraani potkiskellen vettä jaloillaan hajamielisesti.
”Kiitos kun toit minut tänne”, sanoin hiljaa. ”Vaikka en edelleenkään ymmärrä miksi.”
”Hmm, en tiedä. Sinä vain... vedät minua puoleesi”, Nate sanoi tuijotellen varpaitaan ja kohotti sitten kummalliset silmänsä omiini. Taas tunsin sen tutun värähdyksen kehossani ja käänsin katseeni nolona pois, kohti järveä, jonka suunnasta voimakas tuuli puski suoraan päin ja sai hiukseni hulmuamaan ympärilläni kuin sädekehän.
”Sinulla on kauniit hiukset”, Nate sanoi ja pujotti sormensa pehmeiden laineiden sekaan ja veti niitä suortuvia pitkin. Sydämeni lähti jälleen kerran villiin laukkaan. ”Gabriele, katso minua”, Nate sanoi ja minä värähdin. Nimeni sointui niin kauniiksi hänen suussaan ja nieleskellen käännyin katsomaan poikaa, joka oli minulle vieras, mutta samalla niin tuttu.
”Sano se”, Nate kuiskasi.
”Mikä?” kuiskasin takaisin. Seisoimme vastakkain ja välissämme ei ollut nimeksikään ilmaa. Minä jouduin hiukan katsomaan ylöspäin koska Nate oli pitkä. Lukkiuduin totaalisesti hänen silmiinsä ja tunsin itseni säälittäväksi koska minut oli näköjään niin helppo hurmata. Nate kohotti kätensä ja siveli etusormellaan poskeani ja antoi sormen valua hiljaa kaulalleni. Hän varmasti tunsi kiivaan pulssini ja minua heikotti entistä enemmän. Olisin halunnut tarrata poikaan, mutta se nyt olisi ollut hiukan... sopimatonta.
”Sinä tiedät sanat, sinun ei tarvitse kuin pyytää”, Nate hymyili hiljaa ja tuijotti minua polttavilla silmillään.
”Miksi?” henkäisin täysin lumoissani ja Nate nauroi. Matalaa ja miellyttävän kuuloista naurua. Hän pujotti sormensa hiuksiini ja veti kasvoni lähemmäs omiaan. Huulemme melkein koskettivat toisiaan.
”Koska minä nauttisin siitä jos sanoisit sen”, Nate melkein kehräsi ja minä aloin täristä. Katseeni lukkiutui pojan silmiin.
”Suutele minua”, sain sanottua vain vaivoin ja Nate hymyili tuttua vinoa hymyään. Hän otti kiinni meitä erottavat sentit ja painoi huulensa omilleni. Polveni notkahtivat kun Nate houkutteli huuliani raollaan omillaan ja nuolaisi alahuultani aavistuksen. Hänen kielensä oli pehmeä ja lämmin kun hän kosketti sillä omaani ja minä vastasin hänen houkutteluunsa kuin tottelevainen nukke. Suljin silmäni ja antauduin tunteen valtaan, jonka suudelma aiheutti minussa. Varovainen ja tunnusteleva suudelma muuttui hetkessä ahnaaksi ja vaativaksi ja jos Nate ei olisi pitänyt minusta kiinni, olisin varmaan pökertynyt hietikkoon. En osannut laisinkaan käsitellä sisälläni pyörteilevää tunnetta, joka veti minua Naten puoleen. Hän tuntui tutulta, turvalliselta ja täysin omalta. Jos Nick oli joskus ollut olevinaan minulle se oikea, Nate oli toinen puoliskoni. Tiesin sen jo silloin.
*Kappale alussa on Diandran Prinsessalle -kappaleesta.
**North Pole omaa mielikuvituksen tuotetta.
Mä kerran löysin just sitä mitä etsin,
kaikin keinoin halusin pitää sitä hengis.
Oli seikkailut suurempii, kesät kuumempii,
jotain muutkinku musaan liittyvii unelmii.
S I L L O I N
Se oli varmasti parhain kesä ikinä... tai ainakin minä luulin silloin niin.
Minusta tuntui kuin Nate olisi ollut sielunkumppanini jonka kanssa minun oli luonnollista olla heti alusta alkaen. Me saatoimme istua tunteja rannalla, jonne Nate vei minut ensimmäisenä päivänä kun tutustuimme, ja jutella taukoamatta koko ajan ja ihan kaikesta. Minä kerroin Natelle myös entisestä ihastuksestani ja entisen hyvän ystäväni tempusta ja hän lupasi pilke silmäkulmassa käydä pöllyttämässä molemmat minun puolestani. Ainut asia mistä emme koskaan puhuneet, oli Naten perhe. Se hiukan kummastutti minua koska poika kuitenkin tiesi minun perheestäni yhtä jos toista. En kuitenkaan antanut asian häiritä. Nate kertoisi kun sen aika olisi. Ehkä hänen perheessään oli tapahtunut jonkinlainen tragedia, josta hän ei ollut vielä valmis puhumaan.
Vanhempani olivat silmiinnähden tyytyväisiä uuteen minääni, joka ei koskaan ollut pahalla päällä ja tuntui puhkuvan tarmoa. En edes viitsinyt vaivautua kertomaan heille, että iloisuuteni ei ollut heidän tai natisevan talon ansiota, vaan Naten. Niin, vanhempani eivät tienneet Natesta ja minusta tuntui, että niin oli paljon parempi, ainakin aluksi. Mieleeni nimittäin muistui aina kerta kun olin tullut entisen kouluni discosta kaulassani fritsu. Luoja, olin joutunut viikoksi arestiin koska olin kuulemma liian nuori sellaiseen. Voi, kunpa vanhempani vain olisivat tienneet miten paljon pahojani olin tehnyt ennen sitä... ja mitä tulisin jatkossa tekemään heidän selkänsä takana.
”Jätin sinulle jääkaappiin katkarapupastaa. Siitä riittää varmasti pari päivää”, äiti höyryisi keittiössä ja minä katselin häntä huvittuneena seinään nojaillen. ”Ja onhan tuolla ruokatarpeita jos halua tehdä jotain mieleistä.”
”Äiti, minä pärjään kyllä”, vakuutin silmiäni pyöritellen. Vanhempani olivat lähdössä viiden päivän reissulle Manhattaniin ja he olivat olleet aika kummissaan kun olin kieltäytynyt lähtemästä mukaan kaupunkiin jota olin niin kovasti kaivannut vasta kuukausi sitten. Minusta kuitenkin tuntui, että he olivat vain hyvillään, että minä jäin. Kai he kuvittelivat, että järjestäisin jonkin sortin kohtauksen päästyäni takaisin sivistyksen pariin. Minua ei kuitenkaan huvittanut laisinkaan lähteä Alaskan viileydestä aurinkoon eikä minulla ollut mitään asiaakaan sinne enää. Sissy oli pettänyt minut pahimman kerran. Ja olihan minulla jotain ainutlaatuista Alaskassa.
”Eikä sitten mitään bileitä”, isä murahti.
”Kuinka tyhmänä sinä minua oikein pidät? Enhän minä edes tunne täältä ketään!” henkäisin kulmat koholla ja onnistuin ilmeisesti pitämään pokerinaaman varsin hyvin koska isä tuhahti vain puoliksi huvittuneena. Ehkä hänestä oli vihdoinkin rentouttavaa lähteä kotoa luullen, että hänen tyttönsä olisi kiltisti. No... isä erehtyi pahemman kerran.
Taksi kaartoi viiden minuutin päästä pihaan ja minä saatoin vanhempani ulos asti. Minusta tuntui, että pökertyisin minä hetkenä hyvänsä. Koko kehoni värisi odotuksesta. Suorastaan naputin jalkaani odotellessani taksin poistumista pihasta.
Kun auton valot hävisivät näkyvistä, minä käännyin kannoillani ja kaivoin puhelimen taskusta. Laitoin Natelle viestin, että reitti oli selvä ja palasin takaisin sisälle. Syöksyin kylpyhuoneen kautta huoneeseeni ja valikoin sydän pamppaillen kaapista söpön kukkamekon, joka ylsi puoleen reiteen joten se oli ihan suhteellisen asiallinen. Kampasin pitkät hiukseni auki ja laitoin hiukan ripsiväriä sekä puuteria. Juuri kun olin valmis, kuulin ovikellon soivan. Sydämeni alkoi läpättää entistä kovempaa. Me olimme Naten kanssa viettäneet aikaa yhdessä vaikka kuinka paljon, mutta nämä olivat ensimmäiset viralliset ja ihkaoikeat treffit. Laukkasin naama punaisena ovelle. Vedin yhdesti syvään henkeä ja aukaisin oven vieraalleni. Missä välissä minusta oli tullut tällainen hermoilija? Minne sanavalmis ja aina niin cool Cab oli joutunut?
Nate näytti tapansa mukaan tajuttoman upealta kuluneissa farkuissaan, jotka myötäilivät hänen peppuaan ja reisiään kivasti sekä valkoisessa t-paidassa, joka sai hänen ihonsa näyttämään entistäkin ruskeammalta. Hän nojasi rennosti kuistin tukipylvääseen ja skannasi minut herkullisen hitaasti läpi nähdessään mekkoni. Tuttu vino hymy paljasti, että hän piti näkemästään.
”Hei”, hän sanoi käheällä äänellä, joka kuulosti korvissani aina yhtä ihanalta, ja minä yritin epätoivoisesti hengittää normaalisti.
”Hei”, sihahdin epämääräisesti. Tuijotin hetken aikaa täysin typeränä ihanaa ilmestystä ovella ja Nate kohotti kulmaansa. Rykäisin vaivaantuneena ja siirryin sivun ovelta, jotta Nate pääsi astumaan sisään.
”Äiti jätti pastaa, voisimme syödä sitä”, sanoin typerästi ensimmäisenä kun Nate oli päässyt sisälle.
”No... onhan minulla nälkä... mutta ihan muu kuin ruokanälkä”, Nate mutisi katsoessaan minua kulmiensa alta ja minä värähdin. Käännyin kannoillani kuin supersankari ja yritin rynnätä keittiöön mahdollisimman naismaisesti. En keksinyt käsilleni muutakaan käyttöä, joten nappasin tiskirätin ja aloin pyyhkiä keittiötasoa... ihan kuin se muka olisi ollut äidin jäljiltä likainen. Mikä hitto minua vaivasi? Olin yleensä aina niin sanavalmis joka tilanteessa, mutta entä nyt? Minähän melkein pyörryin pelkän pojan takia! No, hän ei ollut mikä tahansa poika...
”Gab...” Nate sanoi ja pujotti kätensä lantiolleni takaapäin. Hänen jäntevä vartalonsa painautui kiinni selkääni ja hänen ihana metsän ja perus-Naten tuoksunsa leijaili sieraimiini. En voinut kuin sulkea silmäni. ”Minä vitsailin, toivottavasti nyt et ottanut itseesi?” poika lisäsi huvittuneesti ja minusta tuntui siltä, että hän kaatoi juuri niskaani sangollisen kylmää vettä. Eikö hän halunnut minua? Yleensä pojat tekivät aika hiton selväksi jo alkuvaiheessa mitä he halusivat eikä silloin ollut kyse shakin pelaamisesta. Nate sen sijaan oli ollut aika kiltisti vaikka hänellä olikin usein ilkikurinen katse ja hän heitti jos jonkinlaista kaksimielistä kommenttia. Mieleeni olivat myös painuneet ne kerrat kun hän oli muka viattomasti koskettanut minua.
”E-en”, henkäisin.
”Hyvä. Minä voisin ottaa sitä pastaa”, Nate kuiskutti korvaani ja sai selkäni kananlihalle.
Tärisevin käsin otin hellalle jäähtyneen kulhon ja nostin sen saarekkeelle sillä aikaa kun Nate etsi ruokailuvälineet. Hän onnistui siinä aika hyvin ottaen huomioon, että hän oli keittiössäni ensimmäistä kertaa. Nappasin jääkaapista siellä viilentyneen shamppanjapullon, jonka olin saanut vanhemmiltani kun koulu oli päättynyt vanhassa koulussani. Nyt oli ehdottomasti sen avaamisen aika.
Hassun latautuneen tunnelman merkeissä me lämmitimme pastaa ja raahasimme sen muiden astioiden kanssa olohuoneen takan eteen johon isä oli ennen lähtöään sytyttänyt kauniisti loimuavan tulen. Voisiko romanttisempaa enää olla? Hämärä ja tulen loimu, täydellistä! Minusta vain tuntui, että pasta juuttui kurkkuuni jokaisella nielaisulla ja skumppa uhkasi tulla nenästä ulos. Lisäksi tuntui, että mekkoni helma nousi koko ajan sopimattoman ylös ja rintavakoni paistoi liian näkyvästi kun kumarruin ottamaan pastaa. Vilkaisin kulmieni alta Natea, joka työnsi suuhunsa uuden haarukallisen ja nosti sitten katseensa minuun. Hän sulki suunsa hitaasti ja veti haarukan ulos huuliensa välistä tarkoituksellisen merkitsevällä otteella enkä voinut kuin nielaista kun tuijotin hänen huuliaan. Silmiäni kiivaasti räpytellen laskin katseeni ja aloin tökkiä pastaani hajamielisenä.
”Eikö maistu?” Nate kysyi huvittuneesti.
”Hmm, tämä on hyvää...” aloitin vaivaantuneena koska pääkopassani pyöri ihan joku muu aktiviteetti kuin pastan syöminen.
”Minä voisin kyllä jo siirtyä jälkiruokaan”, Nate kommentoi väliin ja minä kohotin katseeni hyvin yllättyneenä. En minä tehnyt mitään jälkkäriä, apua! Tosin Naten katseen nähdessäni ymmärsin mitä poika tarkoitti jälkiruualla. Minua.
Jotenkin alitajuntaisesti tönäisin pastalautaseni sivuun ja syöksähdin Natea kohti samaan aikaan kun hän nousi polvilleen ja kurottui puolestaan minua kohti. Pujotin sormeni pojan niskaan ja Naten kädet liukuivat lantioni kautta pakaroilleni. Hän puristi sormensa niiden ympärille ja veti minut kiinni itseensä samalla kun huulemme törmäilivät toisiinsa melkein epätoivoisesti. Nate painoi vaativasti huulensa omiani vasten, sukelsi kielensä kanssa minun suuhuni ja sai sen kaiken tuntumaan vastanpohjassa asti. Sydämeni takoi jo nyt tuhatta ja sataa. Pelkäsin, että saisin jonkin sortin sydänkohtauksen. Koko ihoani kihelmöi suloisesti. Nämä kaikki tunteet olivat niin uusia minulle.
”Maistut hyvältä”, Nate mutisi suutani vasten ja sai minut punastumaan vaikka kyse ei varmastikaan ollut mistään muusta kuin huulillani viipyilevästä kuohuviinin marjaisesta mausta. Sanojaan tehostaakseen Nate vielä liu'utti vikkelää kieltään alahuulellani ja näykkäisi sitä pienesti saaden minut henkäisemään kiivaasti.
Hetken päästä Naten kädet liukuivat takamustani pitkin ylöspäin ja nostivat samalla mekkoani ylemmäs. Tässä vaiheessa varmasti haukoin henkeäni kuin joku typerä kala ja poskeni punoittivat niin paljon, että niitä poltteli. Ihoni oli kauttaaltaan kananlihalla kun kohtasin Naten katseen ja annoin hänelle sanattoman lupauksen vetää mekko pois päältäni. Okei, minua pelotti ja jännitti kauheasti, mutta ehkä alkoholilla oli pieni osuus koko jupakassa. Halusin tuntea Naten ihon omaani vasten.
Ohut kangas totteli kiltisti pojan sormia, joiden ympärille helmat olivat kietoutuneet. Mekko nousi lapsellisen helposti ja solahti päältäni. Kylmä viima hiveli vartaloani ja hetken aikaa halusin peittää itseni Naten katseelta vaikka tiesin, että minulle ei ollut mitään hävettävää. Istuimme kuin kaksi pahaista teiniä jalkojemme täällä ja tuijotimme toisiamme vähän matkan päästä. Naten katse liukui laiskasti alusvaatteiden peittämällä vartalollani ja minä suorastaan tärisin. Nate vetäisi t-paidan pois päältään ja minä sain vuorostani ihailla hänen upeasti muodostuneita lihaksiaan.
”Olet niin kaunis”, Nate henkäisi ja sai mielihyvän aallon kiirimään kehoni lävitse. Hän näytti syötävän seksikkäälle sotkuisessa tukassaan, ilman paitaa ja pureskellessaan hajamielisenä alahuultaan.
”Ota nuo pois”, Nate hymyili vinosti ja nyökkäsi rintaliivejäni kohti. Koko tilanne oli niin hiton kuumottava, että melkein aloin kiemurrella paikoillani. Sujautin käteni hitaasti selkäni taakse ja naksautin hakaset auki lapsellisen helposti. Sydän pamppaillen annoin liivien valua verkkaisesti alas käsivarsiani pitkin ja heitin ne sitten sivuun.
Ilmeisesti Nate ainakin piti näkemästään koska hän kirosi matalasti ja syöksähti minua kohti työntäen minut pitkälleen. Onnistuin samalla kaatamaan shampanjalasini ja poreileva juoma levisi lattialle juuri siihen kohtaan mihin Nate minut laski. Tahmaava juoma levisi selkääni ja hiuksiini, mutta en edes jaksanut välittää kun Nate kohosi yläpuolelleni ja painoi huulensa uudelleen väriseville huulilleni. Hänen toinen kätensä hiveli koko ajan nänniäni samalla kun hänen huulensa ahmivat omiani. Naten lantio painautui minua vasten ja tunsin jotakin kovaa jalkojeni välissä. Automaattisesti aloin liikuttaa lantiotani Naten erektiota vasten ja poika murahti tyytyväisenä.
Nate laskeutui viereeni kyljelleen ja näykkäisi alahuultani samalla kun hänen kätensä liukui alas vatsaani pitkin. Hän pujotti sormensa alushousujeni vyötärönauhan alle ja auttoi minua kiemurtelemaan ulos turhasta vaatekappaleesta. Kun viimeinenkin vaateriepu oli poissa, tunsin pehmeiden sormien kosketuksen reisieni välissä ja älähdin yllättyneenä pojan huulia vasten. Olin toki harrastanut seksiä pari kertaa, mutta kokemus oli lähinnä sisältänyt limaista pussailua ja itse aktin, ei mitään muuta. Kaikki Naten kanssa oli miljoona kertaa parempaa, koska kaikki mitä hän teki minulle, tuntui kymmenkertaisena jo pelkästään sen takia, että rakastin Natessa kaikkea mitä hän oli ja edusti. Hänen silmänsä olivat vangitsevat ja leikkisät, hänen vartalonsa kaaret olivat yhtä aikaa kovia ja niin pehmeitä. Hänen tuoksunsa oli jotain sellaista, jota olisin voinut tuoksutella ikuisuuden. Nate oli yksinkertaisesti täydellinen minun silmissäni.
Kun Nate työntyi hitaasti sisääni, en voinut kuin kaartua nautinnosta kaarelle ja sulkea silmäni tyytyväisenä. Nate painautui aivan kiinni minuun ja kun aukaisin silmäni, näin hänen katseessaan aivan uudenlaisen palon, joka sai sydänalani hypähtämään hassusti. Aivan kuin hänen silmänsä olisivat hetken aikaa näyttäneet... erilaisilta. Räpyttelin silmiäni yllättyneenä, mutta Nate kuitenkin näytti aivan omalta itseltään ja liikkui sisälläni huumaavan hitaasti samalla kun hän painoi viivyttelevän suudelman jo turvonneille huulilleni. Sormeni puristuivat pojan hauiksille ja jalkani kietoutuivat kuin unessa hänen kapealle lantiolleen. Vartalomme liikkuivat täydellisessä rytmissä ja huuliltani karkasi nautinnollisia voihkaisuja, joita kuullessaan Nate hymyili seksikkäästi ja sai minut punastumaan jälleen kerran.
Myöhemmin me makasimme lattialla alasti, minä selälläni ja Nate kyljellään vieressäni. Hän piirteli laiskasti sormellaan näkymättömiä kuvioita ihooni. Sormi pyöri vatsallani ja kävi leikittelemässä navallani ennen kuin nousi kylkiluilleni ja sieltä rintani päälle kiertäen nännin kiusoittelevasti. Minä suljin silmäni ja hymyilin ujoa hymyä pojan katseen alla vaikka samaan aikaan nautin hänen katseestaan täysin siemauksin. Tunsin olevani kaunis Naten silmissä.
”O-ou, vanhempasi ovat raivoissaan jos saavat tietää miten heidän tyttärensä ja olohuoneen lattiansa on häpäisty”, Nate virnisti laiskasti.
”Ehkä meidän pitää jättää kertomatta”, tirskahdin ja värähdin kun Naten sormet ohimennen nipistivät nänniäni hellästi. Vartaloni alkoi kehrätä uudelleen ja anoa pojan kosketusta. Luoja, tekisikö Nate minusta seksiaddiktin? Ajatus oli oikeastaan houkutteleva.
”Et ole tainnut kertoa minusta laisinkaan heille”, Nate enemmänkin totesi kuin kysyi ja minä purin huultani hiukan vaivaantuneena.
”No... tunnen vanhempani. Isä lataa haulikkonsa ja lähtee etsimään sinua sillä aikaa kun äiti alkaa paasata koulun tärkeydestä. Niin se oli aiemmassakin koulussani. Jouduin tekemään kaiken salaa”, huokaisin enkä voinut estää pientä katkeraa sävyä äänessäni.
”Jos minulta kysytään, salailu tekee tästä entistäkin herkullisempaa”, Nate mutisi ja suuteli solisluutani. Pian hänen huulensa alkoivat liikkua yhä vain alemmas ja alemmas. Päästin melkein kehräystä muistuttavan äänen kehoni värähdellessä pojan huulien alla, mutta jotenkin aivoni eivät toimineet muun ruumiin mukana.
”Miksi sinä et puhu koskaan vanhemmistasi?” töksäytin ja tunsin Naten jäykistyvän.
”Ei ole mitään puhuttavaa”, hän murahti vastauseksi.
”Kai tiedät, että voit puhua minulle kaikesta?” kysyin lempeästi ja Nate kohotti katseensa. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet varautuneiksi ja jäykiksi hetkessä. Äskeisestä rennosta Natesta ei ollut tietoakaan. ”Mainitsit, että asut veljesi kanssa täällä. Entäs äitisi ja isäsi? Onko sinulla siskoja?” jatkoin uteluani.
”Gab, anna olla”, Nate sanoi melkein uhkaavalla äänellä ja sai minut rypistämään kulmiaan.
”Miksi? Sinä tiedät kaiken minusta ja minä taas en tiedä menneisyydestäsi mitään”, älähdin. Nate huokaisi raskaasti ja loikkasi lattialta jaloilleen poskipäät kireinä. ”Nate?”
”Ehkä on parempi, että lähden nyt kotiin”, poika murahti ja alkoi kiskoa housuja jalkaansa.
”Nate, et ole tosissasi? Miten meidän juttumme voi jatkua jos sinä olet koko ajan salaperäinen?” kysyin ja aloin todenteolla kiukustua. Äskeinen ihana hetki oli pyyhkiytynyt hetkessä jonnekin taka-alalle. Nate veti paidan päälleen ja minä kapusin jaloilleni, nappasin mekkoni ja sujautin sen kiireesti päälleni. Jätin alusvaatteet laittamatta, mutta ehkä niillä ei ollut tällä hetkellä mitään merkitystä. Olin kuluneen reilun kuukauden aikana kyllästynyt siihen, että Nate puhui ummet ja lammet meidän tulevaisuudestamme, mahdollisesta sellaisesta, mutta hän ei koskaa avautunut minulle itsestään. Nate ei aikonut ilmeisesti aloittaa nytkään vaan siirtyi olohuoneen takaovelle, joka johti pienelle verannalle.
”Aiotko sinä tosiaan mennä?” älähdin, mutta Nate vain astui pihalle niskat jäykkänä ja jotenkin siinä vaiheessa minä näin sieluni silmin entisen bestikseni ja ihastukseni muhinoimassa jossain pimeässä nurkassa. Ja nyt unelmieni mies käänsi minulle selkänsä ja aikoi kävellä tiehensä mitään sanomatta. Olinko todella sanonut jotain loukkaavaa? Olinko ansainnut tämän?
”Nate?!”
”Älä tule minun lähelleni”, Nate sanoi kummallisella äänellä kun kiiruhdin hänen perässään pihan nurmelle.
”Olen kyllästynyt jätkien kaksinaamaisuuteen”, murahdin ja hetken mielijohteesta tarrasin kiinni Naten käsivarteen estääkseni hänen menonsa. Nate yritti repäistä itsensä otteestani, mutta minä tartuin häneen kiukkuisena kuin ampiainen.
”Päästä irti”, Nate ärähti äänellä, joka ei kuulostanut yhtään hänen omaltaan. Kun hän kääntyi katsomaan minua, näin hänen silmänsä muuttuneen kummallisen kellertäviksi. Ne eivät olleet enää Naten silmät. Irroitin otteeni kiljaisten ja lennähdin perseelleni jo hiukan kosteaan nurmikkoon. Nate sen sijaan seisoi hiukan kyyryssä asennossa ja hengitti pinnallisesti. Hänen kummalliset keltaiset silmänsä tuijottivat minua vihamielisesti. Olin niin järkyttynyt, että en älynnyt edes kiljua.
”Mikä sinä olet?” henkäisin. Mutta en saanut vastausta. Kuulin vain korvia vihlovan karjaisun ja näin omin silmin kun Naten vaatteet repesivät pois hänen päältään. Pojan kasvot alkoivat muuttua pelottavasti. Korvat kasvoivat ylöspäin, silmät pyöristyivät, nenä alkoi kasvaa ulospäin ja kaikkialta hänen ihostaan alkoi puskea karvaa. Veri pakeni kasvoiltani kun Nate kyyristyi ja muutamaa sekuntia myöhemmin edessäni seisoi musta susi, joka murisi minulle hampaat irvessä. Muistin hyvin yksityiskohtaisesti missä olin nähnyt tuon pelottavan suden ensimmäisen kerran.
Paniikin kasvaessa vedin itseäni takaperin nurmella, kauemmas sudesta, mutta susi otti askelen minua kohti ja sitten toisen. Eikö hän tunnistanut minua? Käännähdin kauhuissani ympäri ja yritin nousta pinkoakseni sisälle, mutta kuulin takaani ilkeän murahduksen ja samassa tunsin polttelevaa kipua selässäni. Tajusin, että susi oli huitaissut minua tassullaan voimakkaasti ja parkaisin kauhusta mätkähtäessäni nurmelle rähmälleen. Selkääni tykytti ja näin kaikenlaisia kauhukuvia päässäni verisestä mössöstä selässäni. Varauduin toiseen iskuun, mutta sitä ei tullut. Makasin huohottaen muutaman sekuntin maassa kunnes nostin päätäni kivusta ähkäisten ja kurkistin varovasti taakseni. Nate oli kadonnut.
**
”Kiitti vaan Nate”, huokaisin kun taksi lähti vihdoin ja viimein kotitaloni pihasta. En ollut sentään ollut niin tyhmä, että olisin jäänyt vuotamaan kuiviin vaan soittanut ambulanssin paikalle koska en ollut varma selkäni kunnosta. Olin saanut sepittää aikamoisen tarinan epäluuloisille ensihoitajille selkäni haavoista. Ensinnäkin heidän mielestään olin varmasti vajaa koska olin hiimaillut tähän aikaan illasta metsässä, pimeässä metsässä. En ollut maininnut hoitajille sutta, olin vain sanonut joutuneeni metsässä jonkun pedon kynsiin.
No joka tapauksessa haavani oli ollut aika siisti ja helposti puhdistettavissa, mutta se oli tarvinnut lukuisan määrän tikkejä. Hoitajat yrittivät patistaa minua ensiapuun ja vasta kymmenen minuutin kiivaan väittelyn jälkeen olin suostunut tikattavaksi. Olin vasta ottanut jäykkäkouristusrokotteen, joten silläkään saralla ei ollut ongelmia. Vanhemmilleni en todellakaan voisi sanoa tästä episodista, joten minun oli piiloteltava haavaa huolella.
Istahdin vaivalloisesti kuistille ja otin kännykän hupparini taskusta. Klikkasin viestikentän auki, mutta en saanut mitään tulemaan tekstin muotoon. Olisin kuollakseni halunnut tietää mikä Nate oikein oli? Oliko hän... ihmissusi? Huomasin, että vapina alkoi uudelleen vaikka ulkona oli suhteellisen lämmin. Vasta hetken päästä tajusin, että itkin. Annoin itkun aallon ravistella koko kehoani ja itkin ulos kaiken surun, kivun ja kauhun. En tiedä kuinka kauan istuin ja itkin kuistilla kunnes sain kohotettua kännykän uudelleen silmieni eteen. Keksin kirjoittaa vain yhden lauseen Natelle, joka kuvasti kaikkea mitä ajattelin hänestä ja koko tilanteesta sillä hetkellä.
Älä pidä minuun enää koskaan mitään yhteyttä.
Se oli helppo ja yksinkertainen lause, joka kertoi kaiken olennaisen. Miksi minusta sitten tuntui niin helvetin pahalta? Miksi hetken onni pystyi muuttumaan täydeksi painajaiseksi? Mitä minä oikein olin tehnyt elämässäni väärin, että ansaitsin tällaista? Olinko minä jotenkin sairas? Ei kukaan oikeasti voi muuttua sudeksi... vai voiko? Käärin kädet ympärilleni kuin itseäni suojatakseni ja kohotin katseeni kuuhun, joka oli sinä yönä täysi.
*Alun sanat Cheek - Anna mä meen
**
Mä kulkenut kauan olin luokses
ja viimein kun toisemme löydettiin
Oli molemmilla elämä jo valmis
mutta tarinamme silmistä luettiin
N Y T
Kun kohotin katseeni jäähtyneestä kaakaomukistani ja kohtasin ystäväni katseen, Verkan kulmat olivat lennähtäneet hiusrajaan ja hänen suunsa oli järkytyksestä hiukan raollaan. En ihmetellyt sitä lainkaan koska minähän olin juuri kertonut ystävälleni, että Nate oli joku hiton ihmissusi, jolla oli pahoja vihanhallintaongelmia.
”Sinä siis sanot, että tuo herkkupala tuolla, Nate, on hiton ihmissusi?” Verka älähti ja hiljensi ääntään sanan - ihmissusi - kohdalla. Hän varmasti oletti, että joku kuunteli meitä ja kiikuttaisi hänet heti lääkäriin tuon yhden sanan takia.
”Niin, niin minä sanon”, mutisin vaivaantuneena.
”Ja sinä olet... pannut sitä?” Verka sihahti ja nyt oli minun vuoroni kohottaa kulmiani. Oliko tuo nyt niin olennainen asia sanottavaksi tällä hetkellä? ”Sinähän olet eläimiinsekaantuja”, Verka älähti teatraalisella äänellään. Minä katsoin häntä varoittavasti. Hemmetin huono hetki heittää hiton huonoja vitsejä ilmaan. Verka puri huultaan, että ei olisi revennyt nauruun päin naamaani.
”Verka, olet aikamoinen paskiainen”, murahdin, mutta en voinut estää nykivää suupieltäni nousemasta aavistuksen. Siinä vaiheessa Verka päästi ilmoille iloisen naurunsa, joka oli melkein kuin musiikkia korville. Kukaan ei voinut olla huonolla tuulella kun Verka nauroi.
”Sinä siis... uskot minua?” vakavoiduin hetken päästä. Minulla oli tunne, että ystäväni pilaili minun kustannuksellani. Se ei tosin ollut Verkan tapaista. Hän ei irvuilisi tällaisella asialla. Verkan hymy hyytyi hiukan ja hän kohautti nopeasti olkiaan.
”Jos sinä sanot, että hän on sitä mitä kerroit, minä uskon sinua”, Verka sanoi vakavana ja taas minä näytin hämmästyneeltä. ”Gab, sinä olet paras ystäväni etkä koskaan ole antanut aihetta epäillä itseäsi. Jos sinä sanot, että hän on ihmissusi, minä uskon sinua... vaikkakin se kuulostaa aivan älyttömältä. Minä olen nähnyt selässäsi olevat arvet.”
Niin, ne arvet. Olin vain kautta rantain selittänyt Verkalle tyttöjen pukuhuoneessa, että entisen naapurimme vihainen saksanpaimenkoira oli käynyt kimppuuni ilman syytä. Selitys oli kai sillon uponnut, mutta ei enää. Huokaisin alistuneesti ja pyyhkäisin kasvojani kädelläni. Nate oli tullut takaisin. En ollut kuullut hänestä mitään lähettämäni viestin jälkeen ja olin jopa kerran käynyt kurkistamassa vanhaa huvilaa, jossa hän oli sanonut asuvansa veljensä kanssa, mutta paikka oli ollut autio ja sitä se oli ollut vuoden verran. Tosin ei enää. Sydämeni lähti jälleen kerran epätasaiseen laukkaan kun muistin Naten silmät ja hänen sähköisen kosketuksensa. Ei, en saisi ajatella sitä koska sen kaiken jälkeen poika johon olin rakastunut, oli repinyt selkäni kirjaimellisesti ja sydämeni kuvainnollisesti auki. Se ei ollut ollut kovin romanttista.
”Mitä sinä aiot nyt kun hän on tullut mitä todennäköisimmin takaisin? Ja sattuu hengailemaan vielä meidän ystävämme kanssa?” Verka kysyi sekoitellessaan hajamielisenä kaakaotaan.
”En todellakaan tiedä. Yritän varmaan pysyä hänestä erossa”, mutisin.
”Miksi?”
”MIKSI? Minähän juuri kerroin, että hän yritti tehdä kebabia selkänahoistani!” sihahdin kiukkuisesti ja Verka pyöräytti silmiään.
”Mikäli kaikki kertomasi pitää paikkansa, hän välitti sinusta suuresti. En usko, että hän täysin tarkoituksella päätti raastaa ihosi rikki. Siinä on ollut takana muutakin. Ehkä sinun utelusi hänen perheestään sai hänet suunniltaan ja susi tuli esiin kun hän tuohtui. Ehkä perhe herättää ikäviä muistoja. Siksi hän ei kertonut heistä sinulle”, Verka sanoi ja puhui tutulla ”tule nyt järkiisi” - äänellään. Huokaisin raskaasti ja minun teki mieli suukottaa ystävääni. Hän oli aina niin tarkka kaikessa. Hän yhdisteli asioita tappavalla tarkkuudella ja sai kaiken kuulostamaan järkevältä. Hän olisi ollut loistava lehtimyyjä koska hän olisi varmasti myynyt jokaisen kauppaamansa lehden.
”Verka, rakastan sinua”, hymyilin vinosti.
”Luoja, jätitkö kertomatta minulle sen kohdan tarinasta, jossa huomasitkin olevasi lesbo? Se kyllä selittäisi kaiken”, Verka mutisi silmiään pyöritellen enkä voinut olla nauramatta. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään koska taas Naten silmät piirtyivät verkkokalvoilleni. Totuus oli, että minä pelkäsin häntä ihan hemmetisti. Muistin edelleen kivun määrän, jonka viiltohaavat aiheuttivat selässäni ja sen kaiken epätoivon ja epäuskon.
”Ei, minä en voi....” huokaisin. ”Minusta tuntuu, että näin on parempi. Mitä kauempana pysyn hänestä, sen parempi”, mutisin tuijottaen tyhjää mukiani. Missä välissä olin juonut kaakaon loppuun?
”Minusta tuntuu, että sinulla ei ole vaihtoehtoja”, Verka mutisi ja kun kohotin katseeni, näin hänen katsovan ohitseni, suoraan kahvilan ovelle. Luoja, ei! Käteni alkoivat hikoilla heti ja koko kehoni jäykistyi kuin salamaniskun saaneena. Tunsin pulssini korvissani asti kun kuulin askeleiden tulevan pöytäämme kohti.
”Hei tytöt! Tässä on Nathaniel, siis Nate. Tässä ovat Verka ja Gab”, Åke tuli paikalle hymyillen ja esitteli meidät. Verka hymyili kohteliaasti Natelle, mutta hänen katseessaan oli kireä sävy, jota Åke ei ainakaan huomannut. Minä en yksinkertaisesti pystynyt kohottamaan katsettani. Olin jäänyt jumiin ja paniikki oli vallannut kehoni. Samaan aikaan vartaloni kuitenkin hinkui Naten käsiä ja huulia, se petturi!
”Hei Åke, kysyit mitä haluan synttärilahjaksi? Haluan näyttää sinulle”, Verka loikkasi ylös ja minä mulkaisin häntä vihaisesti.
”Mutta...” Åke älähti.
”Ei mitään muttia, nyt mennään”, Verka sanoi ja pujotti kätensä pojan käsikynkkään ja sai tämän ihan muihin maailmoihin. Kun kaksikko katosi paikalta, Nate asteli epävarmoin askelin pöydän toiselle puolelle ja istahti Verkan paikalle. Hän nojautui taaksepäin tuolissaan ja katseli minua pistävillä silmillään. Luoja hän näytti seksikkäältä!
”Hei”, Nate sanoi ja minä melkein säpsähdin hänen tuttua karheaa ääntään.
”Hei”, piipitin takaisin.
”Mitä sinä olet tehnyt hiuksillesi?” Nate kysyi sitten. Niin, aivan. Kun me olimme Naten kanssa hengailleet, minulla oli ollut tuhottoman pitkät vaaleat hiukset, mutta pian sen episodin jälkeen olin mennyt kampaajalle ja leikkauttanut hiukseni lyhyiksi. Ne olivat edestä aavistuksen pidemmät ja peittivät osaksi toisen silmän. Takaa hiukset olivat geelillä pystyyn pöyhityt. Hetken aikaa oli ollut outoa lyhyissä hiuksissa, mutta nyt suorastaan pidin niistä.
”Halusin... muutosta”, sanoin ja purin huomaamattani huultani. Naten katse laskeutui heti huuliini eikä ollut vaikea kuvitella mitä hän parhaillaan ajatteli.
”Kuule...” Nate aloitti, mutta sitten hän siirsi katseensa kahvilan muihin asiakkaisiin. Suurin osa oli tällä hetkellä nuoria, Gabin koulussa olevia tyttöjä, osa poikia, jotka kaikki olivat kääntyneet katsomaan silmät ymmyräisinä Natea. Enkä ihmetellyt yhtään miksi. ”Mennäänkö kävelemään?” Nate kysyi. Tuijotin häntä silmät pyöreinä ja epäluuloisina. Nate huokaisi.
”Minä en satuta sinua. Haluan puhua kanssasi”, Nate sanoi pehmeällä äänellä, joka oli aivan uutta.
”Okei, kymmenen minuuttia”, mutisin ja nappasin kamppeeni. Nousin tuolilta nopeasti ja suuntasin jäykin askelin ovelle, jossa kuitenkin jouduin väistämään sisään tulijoita, minkä seurauksena kävi niin, että Nate törmäsi selkääni ja sai minut melkein hyperventiloimaan. Hänen sormensa hipaisivat aavistuksen kylkeäni ja minun teki mieli kirkua jostain tuntemattomasta tunteesta, joka sisälläni heräsi.
Kun pääsimme vihdoin kadulle, minä vapisin. Puristin käsivarteni ympärilleni kuin pitääkseni itseäni kasassa. Nate käveli rauhallisesti vieressäni ja pujotti kätensä taskuihinsa. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa hetken aikaa ja minä hypin melkein seinille.
”Pari kuukautta ennen sitä kesää kun me näimme ekaa kertaa, asuimme kaukana täältä perheemme kanssa”, Nate sanoi ja kuulosti epäröivältä. ”Eräänä iltana... olimme veljeni kanssa kalassa ja kun... me tulimme takaisin, kotiovemme oli sepposen selällään. Riensimme katsomaan mitä oli tapahtunut ja...” Nate lopetti ja tuntui melkein haukkovan henkeään. Kurkkuani alkoi kuristaa entistä enemmän. Hän todella aikoi kertoa minulle sen mitä olin niin paljon häneltä kärkkynyt tietämättä mistä kaikesta todella oli kyse.
”Vanhempamme makasivat olohuoneessa verilammikossa. Kaikkialla oli verta ja... ruumiinosia. Se ei ollut mikään normaali murha, se oli verilöyly. Sitten kuulimme pikkusiskomme huudon hänen omasta huoneestaan, mutta kun ennätimme paikalle, siskomme oli jo kuollut. Huoneen keskellä seisoi epämääräinen olento, joka ei ollut ihminen eikä eläin. Se näki meidät ja hyökkäsi minua kohti. Hän onnistui puremaan minua nilkkaan ennen kuin veljeni heitti sitä olentoa raskaalla tuolilla ja se pakeni”, Nate sanoi ohuella äänellä. Hän näytti melkein siltä, että pyörtyisi minä hetkenä hyvänsä. Ja minä huomasin, että kyyneleet olivat alkaneet valua poskilleni. Nate pysähtyi jäykästi ja kääntyi katsomaan minua.
”Älä itke minun tai perheeni vuoksi. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Minusta tuli joku hiton friikki luonnonoikku, joka ei pysty välillä hallitsemaan tunteitaan laisinkaan. Tosin olen oppinut nyt vähän paremmaksi veljeni avustuksella”, Nate mutisi.
”Minä en osannut aavistaa”, mutisin. Nate kohotti hitaasti molemmat kätensä ja sai minut säpsähtämään. Varovasti hän laski ne poskilleni ja pyyhkäisi kyyneleet pois.
”Älä itke, ole kiltti”, Nate pyysi. Katsemme lukkiutuivat toisiinsa ja ilma tuntui höyryävän meidän ympärillämme. Hetken emmittyään Nate kumartui kädet poskillani ja painoi huulensa omilleni varovaisesti. En voinut sille mitään, että voihkaisin vasten pojan huulia ja annoin hänen ottaa minut hallintaansa kosketuksellaan. Varovainen suudelma muuttui joksikin ahneeksi, joka ei ollut sovelias yleisellä paikalla. Ja lisäksi... mitä minä tein? Minä olin taas kuolaamassa Natea vaikka viimeksi sain kärsiä siitä ihan tarpeeksi? Vetäydyin kiireesti kauemmas ja Nate tuijotti minua kysyvästi. Hän näytti aika hiton hyvältä raollaan olevien huuliensa ja tummenneiden silmiensä kanssa.
”Ei... minä en voi”, henkäisin.
”Gab...”
”Ei, minä... minun täytyy nyt mennä”, käännyin kannoillani ja jätin Naten seisomaan yksin kadulle.
**
Vartaloni oli niin tulessa, että minuun sattui. Se aaltoili ja värähteli huulien alla, jotka nousivat kiusoittelevasti nilkaltani, pohkeelle ja sieltä verkkaisesti yhä ylemmäs. Pehmeät kädet sivelivät kananlihalle noussutta ihoani ja huuliltani karkasi tyytyväinen voihkaisu. Se sai kiusoittelevien huulien omistajan murahtamaan tyytyväisesti. Varmat kädet tarttuivat reisiini ja levittivät niitä. Seuraavana tunsin huulet sisäreidelläni, menossa...
Heräsin säpsähtäen todellisuuteen ja liikahdin irvistäen. Koko kehoani pakotti kiusallisen kivasti. Liikahdin ärtyneenä sängyssäni ja vedin peiton korviin. Nate ei jättäisi minua koskaan rauhaan. Jos ei muuten niin hän tulisi uniini ja tekisi minusta hullun.
Samassa ikkunaani iskeytyi jotain. Se napsahti terävästi kuin heitetty kivi ja sai minut melkein putoamaan sängystä. Sydän pamppaillen siirsin katseeni ikkunaan, mutta näin vain pimeyttä. Yöpöydällä oleva kello näytti kolmea yöllä. Sitten toinen napsahdus ikkunaan. Ikkunani takana oli kyllä puu, mutta ei siitä lähtenyt tuollaista ääntä osuessaan ikkunaan. Heitin peiton syrjään ja laskin paljaat jalkani viileälle puulattialle. Pahaa aavistellen siirryin ikkunalle ja kurkistin varovasti ulos. Puun luona seisoi tumma hahmo ja se sai minut melkein kirkaisemaan kauhusta. Kun hahmo kohotti kätensä tervehdykseen, aivoni alkoivat vasta toimia. Liu'utin ikkunani auki ja kurkistin ulos.
”Nate? Mitä hittoa sinä täällä teet?” sihahdin.
”En saanut unta. Haluaisin jutella kanssasi”, Nate vastasi melkein huolettomasti.
”Nytkö? Kello on kolme yöllä! Sitä paitsi vanhempani nukkuvat alakerrassa”, murahdin.
”Älä huoli, osaan olla hiljainen”, Nate vakuutti ja minä kohotin kulmiani. ”Siirry sivuun, tulen ylös”, poika lisäsi ja minä peräännyin ikkunalta järkyttyneenä vaikka minun olisi pitänyt vain iskeä ikkuna kiinni pojan nenän edestä. Paria sekuntia myöhemmin Naten pää ilmestyi ikkunalle ja hän pujottautui sisään ketterästi kuin orava. En voinut olla tuijottamatta. Nate suoristi t-paitansa ja katsoi minua söpösti kulmiensa alta.
”Mitä?” hän kysyi muka tietämättömänä miksi minä tuijotin.
”Ensinnäkin... ulkona on todella kylmä ja sinä juoksentelet t-paidassa! Ja toisekseen... miten hitossa sinä pääsit tuosta noin vain ikkunaani? Minulla ei ole palotikkaita?” älähdin ja yritin pitää ääneni hiljaisena, että en herättäisi vanhempiani. Tosin siihen sai kyllä käyttää enemmän ääntä. Talo oli äänieristetyin paikka minkä tiesin. Edellisessä asunnossamme seinät olivat olleet kuin paperia.
Nate hymyili pienesti ja käveli ohitseni tyytyväisenä. Hän antoi katseensa kiertää verkkaisesti huoneessani ja huomasin miettiväni, että en ollut siivonnut, joten vaatteitani ja tavaroitani lojui ympäriinsä.
”No, sen jälkeen kun minua purtiin, olen huomannut olevani tuhottoman ketterä ja ruumiinlämpöni on noussut yli neljänkymmenen”, Nate selitti ja päätti huonekierroksensa eteeni. Hän antoi katseensa laskeutua julkeasti alas vartalollani ja tajusin, että minulla oli ylläni vain ohuen ohut vanha puuvillainen yöpaitani, joka oli paljastavuuden lisäksi todella epäseksikäs. Ristin kädet rinnalleni ja mulkaisin poikaa.
”Olet kaunein ilmestys, jonka olen koskaan nähnyt”, Nate sanoi käheästi ja sydämeni alkoi jälleen kerran hypähdellä epätahtia.
”Miksi sinä tulit takaisin?” murahdin ja käänsin pojalle selkäni. En halunnut nähdä hänen silmiään koska ne silmät saisivat minut tekemään mitä tahansa.
”En minä ollut oikeastaan koskaan poissa. Sen jälkeen kun sain sen kohtauksen ja... satutin sinua, menin veljeni luokse pyytämään apua ja me vaihdoimme maisemaa hetkellisesti. Kun minusta alkoi tuntua paremmalta ja sain voimani paremmin hallintaan, tulimme takaisin. Olemme molemmat pitäneet alusta asti tästä paikasta.”
”Niinpä tietysti”, mutisin ja katsoin ulos ikkunasta. Tajusin, että kuu oli täysi. ”Täysikuu”, minä henkäisin.
”Se ei vaikuta minun susipuoleeni juurikaan. Voin itse päättää milloin muutun”, Naten ääni kuului aivan korvani juuresta ja sai ihokarvani nousemaan pystyyn. Samaan aikaan minä pelkäsin ja odotin hänen koskettavan minua. Käänsin kasvojani hiukan, jotta pystyin näkemään pojan tumman hahmon takanani.
”Tavallaan pidän uusista hiuksistasi”, Nate sanoi tummalla äänellä ja tunsin hänen sormenpäidensä hipaisevan paljasta niskaani. Suljin silmäni ja nielaisin. Kosketus tuntui ihanalta ja minulla oli ollut ikävä sitä. Seuraavaksi kiusoittelevat sormenpäät pujottautuivat toisen yöpaidan olkaimen alle ja siirsivät sitä sivuun, jotta lämpimät huulet pystyivät painautumaan iholleni.
”Nate”, henkäisin.
”Hm?” Nate mumisi suukottaessaan ihoa korvani takana.
”Vanhempani ovat alakerrassa”, mutisin aivot sumuisina kun Naten kädet laskeutuivat ja nappasivat kiinni yöpaitani helmasta. Hän pujotti kätensä paidan alle ja antoi käsiensä liukua vatsalleni ja sieltä rintojeni päälle. Kun hänen kätensä puristuivat rintojeni ympärille, minä inahdin tyytyväisenä.
”He ovat alakerrassa, me olemme ylhäällä”, Nate murisi korvaani matalasti ja kun käännyin katsomaan häntä olkani yli, hän painoi huulensa omilleni väkivaltaisesti ja sai jalkani tärisemään hervottomasti. ”Jos alat voihkia liian kovaa, voit purra tyynyä”, Nate virnisti huuliani vasten.
”Senkin kusipää”, henkäisin sydän pamppaillen.
”Juuri se”, Nate murahti ja työnsi minut kiivaasti sänkyäni kohti. Sängyn reunalla hän tarttui taas yöpaitaani ja veti sen pääni yli. Käännyin ympäri ja annoin pojan katsella vartaloani ja nauttia siitä, että hän piti näkemästään. Nojauduin sänkyä vasten ja nousin takaperin kevyesti sen päälle. Nate heitti t-paitansa pois minua tuijottaen. Minä vetäydyin kauemmas pojasta tuijottaen häntä koko ajan silmiin. Nate aukaisi housunsa ja antoi niiden pudota nilkkoihin. Hänellä ei ollut alusvaatteita ja hän oli... valmis. Vetäydyin kauemmas pojasta hymyillen, mutta Nate nappasi kiinni nilkastani ja veti minut takaisin sängyn reunalle. Sänkyni oli niin korkea, että pystyimme melkein suutelemaan ilman, että Naten tarvitsi kumartua kauheasti.
Kun katsoin Natea silmiin, me tunnuimme olevan täydessä symbioosissa. Pojan kädet laskeutuivat lantiolleni ja minä kiedoin automaattisesti jalkani hänen ympärilleen samalla kun hän painautui sisääni turhia säästelemättä ja sai vartaloni taipumaan nautinnosta ja pienestä kivusta kaarelle. Kun aloimme liikkua toisiamme vasten, minä tunsin olevani tikittävä aikapommi, joka odotti oikeaa hetkeä räjähtää käsiin.
Nate juoksutti minut säälimättömästi huipulle ja tuli itsekin perässä. Lysähdin voimattomana sängylle ja Nate laskeutui voipuneena päälleni. Tuijotin kattoa ja ajatukset myllersivät päässäni. Ennen kuin tajusinkaan, ajatukseni täyttyivät nopeista välähdyksistä Natesta muuttumassa sudeksi ja hyökkäämässä kimppuuni.
”Oletko okei?” Nate kysyi. Hän oli tuntenut minun jäykistyvän. Kyyneleet tuntuivat pakkautuvan uudelleen silmiini.
”Minusta tuntuu, että sinun pitää mennä”, sanoin ohuella äänellä. Nate kohotti kasvonsa ja katsoi minua kysyvästi. Hän yritti lukea kasvoiltani mitä minä parhaillaan mietin, mutta käänsin katseeni muualle. Nate nousi ylös ja alkoi pukea hiljaisuuden vallitessa. Minä makasin täristen paikallani ja tuijotin seinää. En halunnut katsoa Natea koska saattaisin tehdä tai sanoa jotain mikä sotkisi kaiken.
Vasta sitten kun Nate loikkasi ääntäkään päästämättä ikkunasta ulos, minä annoin kyyneleiden tulla.
**
”No?” Verka nojautui lokeroihin ja katsoi minua odottavasti kun kaivelin matematiikan kirjaa omasta kaapistani.
”Mitä no?” kysyin vaikka tiesin tasan tarkkaan mitä Verka tarkoitti.
”Saitko puhuttua kuuman susipojan kanssa?” Verka kysyi enkä voinut kuin pyöritellä silmiäni.
”No... tavallaan. Ja seuraavan kerran kun häippäset sillä tavalla, minä potkaisen sinua palleaan”, uhkasin, mutta Verka vain nauroi ja heilautti hiuksensa korvansa taakse. Samaan aikaan Åke käveli meidän ohitsemme ja soi Verkalle sellaisen hymyn, että mitään ei jäänyt epäselväksi. Verka hymyili takaisin pojalle, mutta ei vieläkään näyttänyt tajuavan pojan hymyn tarkoitusta. En voinut olla virnistämättä.
”Sinä se et tajua”, pyrskähdin ja sain osakseni kysyvän katseen. ”No Åke! Hän on hulluna sinuun etkä sinä edes tajua sitä!” älähdin ja Verkan naama venähti.
”Mitä sinä höpötät?” Verka kohotteli tuttuun tapaansa kulmiaan.
”Äh, älä viitsi”, virnistin. Hymyni kuitenkin hyytyi kun tajusin Naten kävelevän verkkaisesti koulun käytävää pitkin kirjat kainalossaan. Hänellä oli taas yllään kulutetut farkut ja valkoinen t-paita. Syötävän. Upea.
”Minä olen aina ajatellut, että minusta ja Åkesta ei ole mihinkään vakavampaan...” Verka mutisi ja Naten katse kohtasi omani. Nielaisin. ”... mutta, mikä estää yrittämästä?” Verka päätti lauseensa ja minä hätkähdin. ”Mikä sinua taas vaivaa? Olet ihan sekaisin?” Verka kysyi moittivasti, mutta minä tuijotin edelleen Natea, joka oli pysähtynyt keskelle käytävää, parinkymmenen metrin päähän meistä. Kuin unessa laskin koululaukkuni lattialle ja kävelin Verkan ohi tämän kysymyksistä piittaamatta. Kävelin kiireesti minua ja Natea erottavat metrit ja Nate otti minut syliinsä välittömästi. Kiedoin käteni pojan niskaan ja antauduin pojan juovuttavalle suudelmalle.
”Mistäs hyvästä tuo tuli?” Nate kysyi käheästi huuliani vasten.
”Koska minä olen ollut tyhmä ja pelokas, mutta minä haluan yrittää. Minä... rakastan sinua”, henkäisin säteilevästi. Naten vino hymy sai sydämeni hyppäämään kattoon.
”Olenkin odottanut tuota. Minäkin rakastan sinua”, Nate kuiskasi huuliani vasten ja suuteli minua uudelleen kuin sinetöidäkseen viimein lausutut sanat.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
* Alun sanat Jannika B - Seuraavaan elämään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti